5
MAR
10.00
A-tytöt, A-sarja

AK Team AK - Kiisto, NJ/TK ja NJ/PH  

Kauhavan koulukeskus

1 poolikierros takana

Eilen tiukkaa vääntöä A-sarjan ensimäisellä poolikierroksella. Turnauksessa oli yksi selkeästi parempi joukkue ja sitten kolme enemmän tai vähän tasaista joukkuetta. Itse turnaus oli joukkueelle kuin viime vuoden uusinto... jolloin päädyttiin ihan samaan lopputulokseen, eli kaksi joukkuetta Nurmosta ja Kiisto osoittaivat paremmiksi. Ensimmäiseen peliin ja erään lähdettiin ihan hyvällä sykkeellä ja joukkue pääsikin syöttämään eräpalloa, mutta mahdollisuus hukattiin ja erä kääntyi lopulta nj/tk joukkueelle. Toinen erä sai huonon alun ja loppu oli taistelua kun syötön vastaanotot eivät ihan nousseet nappiin passarille. Peli nurmolle 2-0 eräpistein (27-25, 25-20). Seuraava vastassa oli Kiiston joukkue, peli heille selvin numeroin 2-0 pistein (25-15, 25-19). Päivän viimeiseen peliin lähdettiin hakemaan puhdasta voittoa nj/ph joukkueesta, mikä olisi nostanut joukkueen kolmanneksi. Eka erä lupasikin hyvää joukkueelle, sillä siitä voitto. Valitettavasti seuraavat kaksi erää kuitenkin Nurmolle. Pelissä nousi taas esiin joukkueen virhealttius kun pelissä tehtiin yhteensä 23 omaa virhettä... vastustajalla on kyllä liian helppoa näillä lukemilla. Peli siis nj/ph joukkueelle 2-1 (22-25, 25-13, 15-10).

Hyökkäysvoimaa joukkueelta kyllä löytyy kaikilta paikoilta, mutta pallon saaminen passarille on osoittautunut haastavaksi, tämä poikii sitten näitä virheitä ja vie tehot hyökkäyksistä, kun ei päästä pelaamaan palloja hyvällä temmolla tai vaikka nyt keskeltä. Joten tämä on nyt selkeäti alue, johon tulee keskittyä enemmän tulevaisuudessa.

Tarkemmat tiedot turnauksen peleistä: https://lentopallo.torneopal.fi/taso/sarja.php?tur...

Tuloksena turnauksesta siis nejäs tila, joka tarkoittaa että pelit jatkuvat seuraavalla kieroksella SM sarjan C poolissa ja todennäköisesti Rovaniemellä. Vastassa ovat silloin viime vuoden A tyttöjen kultamitalisti Rovaniemeltä, hopeamitalisti Orivedeltä ja Eura jo oli sarjassa samoilla huudeilla joukkueen kanssa viime vuonna, kuitenkin pikkasen paremmalla sijoituksella. Joukkueet ovat varmaan muuttuneet viime vuodesta jonkin verran, joten mielenkiintoisia pelejä siis luvassa 😎👍.

https://youtu.be/SExK3Db-uUQ



Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista