4. Poolikierros
Julkaistu: 19.12.2021 21.57

4. Poolikierros

Nejäs poolikierros takana ja olihan se taas tiukkaa vääntöä. Ihan ei turnauksesta saatu sitä mitä lähdettiin hakemaan eli välieräpaikan varmistamista, sillä joukkue sijoittui poolissa toiseksi.

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui jo monesti tänäkin vuonna kohdattu Laihia, josta 2-1 voitto... täydellisen ekan erän flopin jälkeen. Laihian Milla Valsbergille pitää antaa tunnustus aivan loistavasta syöttöpelistä, joka oli lähes ratkaista koko pelin vastustajalle. Ekan shokkierän jälkeen joukkue kuitenkin ryhdistäytyi ja hoiti seuraavat erät kotiin. Eräpisteet pelissä (9-25, 26-24, 15-9).

Seuraavana vastustajana oli Ploki, joka osoittautui sitten joukkueelle kohtalon peliksi. Kohtaamin oli toinen tälle kautta, niin että Kisa vei ekan pelin ja nyt oli Plokin vuoro viedä peli 2-1 numeroin. Kisa pääsi syöttämään jo ottelupalloa kolmannessa erässä, mutta ei osattu käyttää tätä tilanetta hyväksi ja vastustaja sai tämän jälkeen erän käännettyä jatkopalloilla itselleen. Pelin eräpisteet (25-17, 19-25, 17-15).

Viimeisessä pelissä vastassa KLP-86, jota en muista että oltaisiin ennen kohdattu pelikentille. Edelliset pelit olivat menneet poolissa siten, että pelillä ei ollut sen kummempaa panosta, kuin maine ja kunnia :). Peli Kisalle numeroin 2-1. Vastustaja oli poikkeuksellisen hanakka lyömään joka tilanteesta kovaa, pelityyli miellytti itseä, mutta joukkue ei taipunut tämän tykityksen alla. Eräpisteet pelissä (25-23, 27-29, 15-12).

Pelaajat valitsivat turnauksen MVP pelaajan ja valituksi tuli Jenniina Virtakangas ansaitusti.

Eniten pisteitä napsivat turnauksessa seuraavat pelaajat:

Jenniina Virtakangas 23

Julia Rantala 19

Milla Kalliokoski 14

Itse haluan nostaa esiin joukkueen kuopuksen -06 syntyneen Pauliina Kosken, joka pelasi varmasti parhaat pelinsä tähän mennessä tässä turnauksessa :).

Vähän on viime aikoina ollut itsellä usko joukkueen tekemiseen koetuksella kun takkiin on tullut aika monesti. Mutta nyt kun katsoo joukkueita A-sarjassa joille on hävitty vieden kuitenkin heiltä eriä, niin ei olla huonoja vastaan pelattu. Esim. Orpo kohdattiin viikko sitten N2 pelissä jonka orpo vei 3-1 ja nyt A poolin ykkönen puhtaalla 6-0 pelillä. Kataja viime poolista jolle hävittiin 2-1 nyt B poolin ykkönen 6-1 pelillä. Lempo jolle hävittiin viime kierroksella 2-0 pelin ollen kuitenkin tiukka, nyt C poolin ykkönen 6-1 pelillä. En muista että taso olisi ikinä ollut muissa ikäluokissa näin tasainen.

Joukkue lomailee nyt pikkasen raskaan syyskauden jälkeen ja täysi tohina sitten taas päälle heti vuoden alusta. Kiitokset joukkueen pelaajille, hyvin olette jaksaneet käydä treeneissä ja laittaneet itsenne likoon peleissä joukkueen puolesta... olette aivan mahtava porukka.

Jemina Korkeatupa, Iiris Lehtimäki, Jenniina Virtakangas, LindaSandvik, Pauliina Koski, MariaIhamäki, Noora Viitala, Julia Rantala, Emma Takamaa, Iiris Korpinen, Milla Kalliokoski, Annukka Teppo

Seuran uusimmat